30.1.2020

Lähihoitaja Leena Aaltosen sydän sykkii erityislapsille:Kun minä valvon, voivat vanhemmat nukkua yönsä rauhassa

Perhehoitaja Leena Aaltonen ja William ja Robert

JHL:läinen Leena Aaltonen valmistui lähihoitajaksi 19-vuotiaana. Perhelomitus vei hänet kerralla mennessään. Työ on hoitoa, hoivaa ja huolenpitoa – melkein kaikki muu käy, mutta lypsämään tai kanoja hoitamaan hän ei ryhdy.

– Wiltsu, otatko spagettia? En! Otatko mandariinia? En! Entä voileivän? Nakkia? Kananmunaa?

Perhelomittaja Leena Aaltonen, 35, luettelee ruokia, mutta jokaista ehdotusta seuraa William Kopran, 5, äännähdys ja tiukka päänpuristus.

William ja Robert ovat kuten muut ikäisensä, villejä ja vilkkaita. Lisäksi heillä on erityistarpeita.

Sitten Aaltonen vetäisee oikeasta narusta ja ehdottaa suklaakakkua. Se kelpaa. Poika kaapii kakkuvadilta viimeisetkin murut ja nuolaisee sormiaan.

– Suklaakakku on Williamin herkkua. Leivoimme sen eilen yhdessä, kertoo Aaltonen.

William ja nuorempi veli Robert Kopra, 4, ovat erityislapsia, joiden hoitoon liittyy tavallista suurempia vaatimuksia. Leena Aaltonen ja hänen kollegansa Tiina-Maija Helmejoki käyvät helsinkiläisessä Kopran perheessä keskimäärin kerran kuussa, jotta vanhemmat pääsevät viettämään vapaata viikonloppua.

Lue lisää: Ensin hoidetaan muutama asia järjestykseen, sitten alkaa arki: A-klinikkakodin ohjaajat eivät hyysää päihdemuistisairaita

Karkailun takia kaksi hoitajaa

Ulkoisesti William ja Robert ovat kuin ketkä tahansa ikäisensä, villejä ja vilkkaita pojankoltiaisia, joiden kiljahdukset täyttävät Puistolassa sijaitsevan rivitaloasunnon kummatkin kerrokset.

hoitaja ja lapset leikkivät
Leikki on lasten työtä – ja toisinaan myös perhelomittaja Leena Aaltosen. Hän on hoitanut erityislapsia jo 15 vuotta.

William on autistinen eikä ota kontaktia toisiin. Puhe koostuu lähinnä lyhyistä äännähdyksistä ja yksisanaisista lauseista.

Poikien karkailutaipumus on hoitajille iso haaste.

– Williamin kanssa on helpointa kommunikoida kuvakorttien ja tabletin avulla, kertoo Aaltonen.

Myös pikkuveljessä on todettu lievää kehitysviivettä. 
Kummatkin ovat aistiyliherkkiä ja vierastavat hälinää ja ylimääräisiä ärsykkeitä. Lisäksi heillä on astma ja allergioita.

– Poikien karkailutaipumus on hoitajille iso haaste. Mutta kyllä me kahteen pekkaan näiden karkulaisten kanssa pärjäämme, sanoo Aaltonen ja viittaa kollegaansa, jonka kanssa kantaa vastuun pojista lomituksen ajan.

Elämänpiiri laajentunut

JHL:läinen Leena Aaltonen on työskennellyt Kehitysvammaisten Palvelusäätiön perhelomittajana 15 vuotta. Perhelomitus on hänen mielestään vaihtelevaa ja monella tapaa palkitsevaa.

– Kopran perheessä olen käynyt viime huhtikuusta lähtien, ja sinä aikana William on kehittynyt hurjasti, hän kertoo.

poika ja astmapiippu
William Kopra on monen autistisen tapaan aistiyliherkkä. Lisäksi hänellä on astma, johon piippu tuo helpotusta.

Ensimmäisillä lomituskerroilla poika huusi ja raivosi, jos ulkoillessa poikettiin piiruakaan tutulta retiltä. Kun liikkumista ja sosiaalisia tilanteita on harjoiteltu runsas puoli vuotta, on Williamin elämänpiiri laajentunut. Nyt pojat 
hoitajineen ovat tuttu näky kodin lähellä sijaitsevissa leikki-
puistoissa. Myös kaupassa käynti sujuu ilman suurempia ongelmia.

Aaltosella itsellään on neli- ja yksivuotiaat lapset, ja hän on tämän vuoden loppuun osittaisella hoitovapaalla. Siksi hän on sitoutunut lomittamaan Kopran lisäksi vain yhdessä perheessä.

– Käyn hoitamassa öisin kehitysvammaista kolmevuotiasta tyttöä, jolla on vaikeahoitoinen epilepsia. Hän on sokea ja saa ravintonesteen letkulla suoraan vatsalaukkuun. Kun minä valvon, voivat vanhemmat nukkua yönsä rauhallisesti.

Lue lisää: Yhdeksänkymppisen Anja Loikkasen kotihoito on täynnä härpäkkeitä – Tekniikka tehostaa hoivatyötä, mutta jääkö aikaa läsnäololle?

Kaikki paitsi kanat käyvät!

Alun perin Aaltosen piti tehdä vain yksi lomituskeikka.

– Olin 19-vuotias ja valmistunut lähihoitajaksi. Jatkoin sairaanhoitajaopintoja, kun tuttavani houkutteli tuuraamaan yhtä viikonloppua adhd-perheessä. Jäin kerrasta koukkuun.

Perhelomittaja osaa ottaa vaihtuvat tilanteet nopeasti haltuun.

Aluksi Aaltosta jännitti mennä aina uuteen perheeseen, mutta kokemuksen kartuttua hän oppi ottamaan vaihtuvat tilanteet nopeasti haltuun. Kerran eräs maalla asuva perhe kysyi, onnistuisiko häneltä lastenhoidon lisäksi kanalassa käynti ja munien kerääminen.

– Oli pakko vastata ei. Melkein kaikki muu käy, mutta lypsämään tai kanoja hoitamaan en ryhdy!

Itsenäistä ja vastuullista

Kopran perheessä Aaltosella on työpari mukana, mutta useimmiten lomittaja on yksin ja työ varsin itsenäistä.

– Tapaan muita perhelomittajia pari kertaa vuodessa säätiön yhteisillä koulutuspäivillä. Lisäksi pidämme yhteyttä tiimiläisten kesken Whatsapp-viesteillä.

Lomitus voi kestää muutamasta tunnista pariin vuorokauteen, joskus pidempäänkin.

Aaltonen työskentelee eteläisessä tiimissä. Tiimin kymmenkunta lomittajaa sukkuloivat aina Turusta Lappeenrannan seudulle.

– Pääosa asiakasperheistä on pääkaupunkiseudulla. Koska asun Aurassa, saattaa kuukaudessa kertyä toista tuhatta ajokilometriä, hän kertoo.

Aaltosen aloittaessa lomitukset kestivät usein viikosta kahteen, nykyään useimmiten muutamasta tunnista pariin-kolmeen vuorokauteen. Syynä on se, että kunnat pitävät kukkaronnyörit tiukalla ja käyttävät aiempaa vähemmän rahaa lomituspalvelujen ostoon.

Toivottu vieras

Tuttu lomittaja on toivottu vieras perheissä, joissa on erityistä tukea vaativia lapsia. Usein vanhemmat odottavat jo ovensuussa kassi valmiiksi pakattuna päästäkseen viettämään vapaapäivää tai vaikka ostoksille ja elokuviin.

Leena Aaltoinen lukee satua
On iltasadun aika. Pipsa Possun seikkailut kuuluvat Robertin lempparilukemistoon.

Kopran perheelle lomitusapu tuli tarpeeseen.

– Olin viime keväänä aivan loppu. Helsingin kaupungin päätös myöntää harkinnanvaraista lomitusapua oli pelastus, sanoo Williamin omaishoitajana toimiva Ann-Marie Kopra.

Helsingillä, kuten muillakin kunnilla, on omia tilapäishoidon yksikköjä, mutta ne ovat usein liian levottomia ja meluisia autismikirjon lapsille.

– Minulle saatettiin soittaa kesken viikonlopun ja kysyä, voisinko hakea Williamin pois, koska hän itkee ja lyö päätään seinään, Kopra kertoo.

William keinulaudassa
Olohuoneen riippukeinu on ahkerassa käytössä Kopran perheessä.

Myös kaupungin kotipalvelu nosti kädet pystyyn, eikä ollut halukas ottamaan poikaa edes lyhytaikaisesti vastuulleen. 
Perhelomittajien kanssa arki jatkuu samanlaisena, ja heidän hoteisiinsa Kopra voi jättää lapset turvallisin mielin.

Leena Aaltosen mukaan parasta lomittajan työssä on lasten hymyt ja vanhempien tyytyväisyys.

– Kukapa ei viihtyisi työssä, jonka kokee tärkeäksi ja josta saa pääasiassa kehuja ja kiitoksia.